Paheita Vol. 3

Paheeni nro 3 voi tiivistää yhteen sanaan: asusteet. Pärjään yksillä sopivilla ja ehjillä farkuilla aivan mainiosti, mutta luulen tarvitsevani Tarvitsen! sitten kompensaatioksi rajattoman valikoiman koruja ja laukkuja. Lisäksi tykkäisin yhtä massiivisesti kenkävalikoimasta, mutta jalkani ovat omituisen malliset. Siispä jalkaani sopivien popojen löytäminen on yhtä tuskaa. Kun vielä löytäisi hyväntuntuiset JA -näköiset talvikengät tässä elämässä, edes kerran. No, niitä etsitään kuitenkin aikaisintaan ensi syksynä tosi tarkoituksella.

Jalkojeni muodoista johtuen kenkiä osaan vain katsella. Viihdynkin joskus kenkäkaupassa sen verran pitkään, että myyjät alkavat vilkuilla äärettömän epäluuloisesti vierailuni puolivälin paikkeilla. Kun olen riittävän moneen "Voinko auttaa?" -tiedusteluun vastannut vain katselevani, alkaa vilkuilu olla sen verran vaivaannuttavaa, että vaihdan liikettä. Mutta tosiaan, kenkien suhteen en voi tehdä heräteostoksia, kiitos jalkojeni.

Valitettavasti jalkaterieni muoto ei estä millään tapaa minua katselemisen lisäksi myös ostamasta laukkuja ja koruja. Koomistahan tässä hommassa on, että kotonani pyörii varsinkin koruja niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä. Pärjäisin siis ihan hyvin vähemmälläkin. Mutta kun kaupassa on kaikkea nättiä niin kauheasti! Varastoissani pyörii tällä hetkellä:

• 4 reppua
• 4 olkalaukkua
• 1 kameralaukku
• 4 käsilaukkua
• 16 kaulakorua
• 1 sormus
• 7 rannekorua
• 15 paria korvakoruja
• varmasti yli 20 huiveja (näitä en nyt ala penkomaan...)

Tähän väliin huomautus, että tein lueteltujen asioiden suhteen melko rankalla kädellä karsintaa viime marraskuussa ennen muuttoa uuteen asuntoon. Niitä siis oli paljon enemmän tuolloin, ja tässä välillä on ollut vähemmän kuin nyt. Ylläri? Tuon muuton yhteydessä päätin myös, että en tarvitse enää yhtään uusia koruja ainakaan vuoteen. No, seuraavalla viikolla käydessäni Sokoksella koruosaston ohi kulkiessani kuulin, kuinka eräs superihana kaulukoru huhuili nimeäni. Ja kuinkas sitten kävikään. Jep, se oli elämäni lyhin minkään asian ostolakko. :-D

Laukut ovat onneksi usein niin kalliita, etten raaski ihan kaikkia vakavan ihastuksen kohteeksi joutuneita yksilöitä kotiini kantaa. Toisin on useimpien korujen laita, sillä esimerkiksi Iberon helyt eivät hirveitä maksa. Poen myös erittäin vakavanlaatuista Aarikka-maniaa, mutta heidän korujensa hinta pakottaa sentään tekemään valintoja. Jos minulle haluaa ostaa varmasti onnistuvan lahjan, niin sellaisen saa Aarikan liikkeestä. Hutiin on todella vaikea mennä...

Ongelmani tämän asustepaheen suhteen on, miten saisin ostolakon kestämään pidempään kuin yllä kerrotussa tragikoomisessa esimerkissä. Tästähän voisi toki kehittää antikulutusblogin eräänlaisena vastavetona kaikille uutta pursuaville muotiblogeille! Ottaisin missiokseni pärjätä nykyisellä vaatekaapin sisällölläni periaatteella "jos jotain hajoaa, sen voi korvata", ja kuvata päivän asuja tänne muiden pällisteltäväksi. Muuten ihan toteuttamiskelpoinen idea, mutta koska haluan pysyä anonyyminä, en omista toimivaa kameraa, enkä ole muutenkaan erityisen kuvauksellinen, niin en nyt kuitenkaan taida sille linjalle lähteä.

Täytyy keksiä joku toinen ratkaisu. Ideoita otetaan kiitollisena vastaan!